Täällä alicantessa on mukavaa, kaupunki on sopivan pieni ja leppoisa, kävellen pääsee joka paikkaan. Kaupunkihan itsestään on jo vanha tuttu, vuosia sitten näppäränä poikana säästin Malagaan mennessä parikymppiä ja lensin sinne Alicanten kautta. Myöhemmin tajusin että ei tämä aivan Malagan naapurissa olekaan, mutta tuosta päivän visiitistä jäi polte tulla tänne uudestaan, katsomaan millainen se rannalta näkyvä linnoitus oikein on. Muuten täällä on aika vähän varsinaista nähtävää, satamassa on marmorista tehty katu, kaupungin laidalla seisoo vuoren laella uljas linna ja aurinkohan täällä paistaa jatkuvasti.
 |
| Heikin ikkunasta voi katsoa päivän sään kovasti kurkottamalla ja katsomalla ylöspäin |
 |
| Plaza de Luseros |
No, nyt on viikko takana. Kaikkia perinteisiä lomarutiineja on sinnikkäästi pidetty yllä, eli kaupoilla on taas kierretty niin että ei tarvi kotimaassa lähivuosina mitään vaatteita taas ostella. Decahtlon-urheiluliike on jokaiset vähänkin aktiivisemmin urheilua harrastavan pyhiinvaelluskohde, ainakin jos on saita.
Sopivasti on Heikki ja Marika järjestäneet ohjelmaa, viikko sitten kävimme päiväretkellä Isla de Tabarcalla, johon pääsi näppärästi Alicanten satamasta reilun tunnin laivamatkalla. Saari oli pieni ja tunnelmallinen, vaaleiksi kalkitut talot kapeine hiljaisine kujineen ja värikkäine ikkunanpuitteineen olivat rentoutusta parhaimmillaan. Toinen puoli saarta oli luonnonsuojelualuetta, jossa teimme tragialla pastaa evääksi vanhan talon raunioissa.
 |
| Isla de Tabarca |
 |
| Calle de Tabarca |
Viikon kohokohdaksi olivat Heikki ja Marika meidän turistien päänmenoksi suunnitelleet pyöräretken Alicantesta Valenciaan, muiden vaihtarien luokse kylään. Vaikeuksien ja pettymysten jälkeen löysimme Marikan kielitaidon avulla lopulta pyöräkaupan, josta lähti vuokralle todellinen maanteiden pikakiituri. Niin kapeilla renkailla että parin päivän ajan piti pienimpiäkin töyssyjä varoa renkaiden puhkeamisen pelossa. Pelko ei ollut aiheeton, sillä kaksi rengasta puhkesi jo ensimmäisen päivän aikana, mutta vika taisi olla renkaissa sillä seuraavat 200 km menivät ilman mitään ongelmia.
Keskiviikkona illalla pakkasimme riippumatot, retkipatjat, makuupussit, eväät ja vähän vaatetta pyörän kyytiin. Jälkikäteen arvioituna pyörän pakkaaminen oli reissun hankalin kohta, miten saada kaikki tavarat pysymään kyydissä tärinän heiluttamana ja samalla säilyttää optimaalinen painojakauma pyörän hallittavuuden parantamiseksi. Pakkaaminen onnistui lopulta oikein mallikkaasti ja lähdimme ajamaan aamulla aikaisin rannikkoa pohjoiseen. Auringon nousessa polkaisimme matkaan. Ensimmäisen päivän matka oli vuorotellen pitkiä loivia nousuja vuoren rinnettä viistäen ylös ja hetken päästä monen kilometrin alamäki vauhdista nauttien. Tosin viimeiset nousut tuulen tyyntyessä sisämaassa ja lämpötilan koputellessa hellerajaa, söivät jo miestä kuin naistakin aika rankasti. Talkit vain pölisivät taukopaikoilla kun koneistoa viritettiin kovempaan kuntoon seuraaviin nousuihin.
Retken yösija löytyi kansallispuistosta puolimatkasta, vuoren harjanteelta josta olisi seuraavana aamuna hyvä lasketella kohti Valenciaa, ja josta oli puiden olemassaolo tarkastettu etukäteen googlemapsilla, täällä kun on paikoin lähes aavikkoista pensaikkoa. Ripparit viritimme sopivaan notkoon tuulensuojaat, hyvän unen takaamiseksi. Illan ohjelmassa oli retkisuihkua, kun ensin löysimme vettä pienen pyörämatkan päästä, venyttelyä ja ruoanlaittoa. Alkuun nuutunut olotila koheni ylläpitotoimilla huomattavasti, ja kyllä me niin naurettiinkin välillä. Allekirjoittaneelle yö riippumatossa oli ensimmäinen, mutta yllättävän siedettävä. Suurin ansio lienee Larilta lainatussa Hammockissa, jota ei ole turhaan ylistetty riippumattojen aateliseksi. Muita häirinneet vesipisaratkaan eivät olisi elämään haitanneet, jos olisin ottanut sadesuojan mukaan. Mutta tällä tasolla pyöräily on niin totista hommaa, että sadesuoja sai jäädä grammojen säästämiseksi pois kyydistä.
Toinen pyöräilypäivä oli leppoisa, laskettelimme tasaista rannikkoa kohti Valenciaa, keskinopeuden pysyessä sallitulla 70 kmh alueella. Pyrimme viimeiseen saakka välttämään sakkoja, jotka toki Heikki olisi ansainnut siveettömyydestä pyöräilyhousuistaan. Lopulta, yhtä melkein läheltä-piti tilannetta lukuunottamatta, pyöräily mottoriteiden pientareella ja kaduillla kaupungien läpi oli oikein viihtyisää ja mukavaa hommaa.
Valencia lähestyi nopeasti ja pian kaarsimme pyörillä Ciudad de las Artesin rakennusten väliin, otimme viralliset "mission accomplished" valokuvat ja lähdimme Valencian sykkeeseen. Kaupungiin jossa itse olen viettänyt kaverin vieraana pari kuukautta kolmisen vuotta sitten ja oli mahtavaa palata tutuille paikoille, samoille puistoille ja tutulle kebapille.
Nyt on aika lähteä kotiin ja päättää tämä vieraskirjan teksti tähän, toivottaen samalla Heikille ja muille vaihtareille riemuisaa ja aurinkoista kevällä tänne Espanjaan, ja toki myös muille maille.
- Tuomo
Ps. kuvat eivät kuvaa kaikilta osin parasta Alicantea, mutta kun oli katukuvauskamera mukana, niin sillä sitten kuvataan katukuvia.
 |
| Heikki, Tuomo, Hilkka, Marika |
 |
| Castillo de Santa Barbara |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti