Una sorpresa grande!

Jälleen saan aikaiseksi päivittää tätä bolgia hieman. Viime viikolla oli vakaa aikomus torstaina tai viimeistään perjantaina kirjoitella kuulumisia, mutta tuli vähän mutkia matkaan. Muutenkin on kyllä ollut reissua ja menoa täällä oikein mukavasti, ei ehdi kirjoittamaan tänne läheskään niin usein kun mieli tekisi. Lienee sitä aloittamisen tuskaa aina vähän. 

Olympialaisia on täällä seurattu aktiivisesti, omat hankaluutensa siihen on tuonut se, että Ylen lähetyksiä ei voi katsoa täällä, ainoastaan Yle Puhe kuuluu. Niinpä pienien säätöjen jälkeen olen seurannut keikkopelejä siten, että kuva tulee Espanjalaiselta kanavalta ja selostus Yle Puheelta. Muuten hyvä. mutta normaalisti selostus on kuusi sekuntia edellä kuvaa. :) Perjantai-iltana istuskelimme Suomen peliä katsomassa, Marika oli käymässä. Jossakin vaiheessa ovipuhelin soi pari kertaa. En kiinnittänyt siihen sen enempää huomioita, ajattelin että jollekkin kämppikselleni on vieraita tulossa. Puhelin soi vielä pari kertaa ja Marika ihmetteli että miksi et mene vastaamaan. No, lähdin sitten eteiseen, nostin luurin ja huikkasin: Hola! Toisesta päästä kyseltiin sujuvalla Espanjalla, kuka siellä? Minä vastasin että Heikki. Samalla kuuntelin aivan kummissani, että kyllä kuulosti kovasti Eliakselta. Avasin alaoven ja ulko-oven ja menin takaisin huoneeseen. Marika kyseli että kuka siellä oli. Minä mietin, jotta päässä suhisi, että kyllä oli niin Eikan kuuloinen ääni, jotta mitä täällä tapahtuu?! Kysyin Marikalta että tiedätkö tästä jotakin. Hän vastasi että ei todellakaan tiedä!! Saman tien hiippailimme asunnon ovelle ja kurkimme siitä porraskäytävään. Jotakin liikettä sieltä kuului ja kohta joku soitti alakerran asunnon ovea. Siinä vaiheessa kurkistin pimeän käytävän kaiteen yli ja ketäs siellä!!! Elias ja Lari siellä hiippailivat rinkka selässä ja biitsipallo kädessä!! Siitäkös meteli nousi, kumma kun eivät naapuritkin yhtyneet ilonpitoon! :) Mutta annetaanpa poikien jatkaa.

Ja Sivulan Armaksen neljänneks nuorimmainen pojanviikari ottaa tästä sitte homman haltuun ja sepustaa sitte vähän tästä hauskasta ylläristä, jonka Heikille järjestimme Eliaksen kanssa. Jumppista vaan kaikille! Jokunen kuukaus sitte uljas kämppikseni Elias rupes tsiigailemaan Norwegianilta lentoja tänne Alicanteen ja havaitsi, että jopas on edulliseen hintaan tarjolla siinä helmikuun kieppeillä. Innostuttiin sitte molemmat ja täräytettiin siinä siunaamassa ne lennot hansikkaisiin. Lyötiin lentoliput huippusalaseen arkistoon, eikä puhuttu kellekkään mitään, lukuunottamatta Ilaria, joka sai toimia hovikuskina uljaalla ratsullaan Oulunsalon terminaaliviidakkoon. Sitte me torstaina pamahettiin tänne mestoille ja kyllähän se kelpas. Ei se Suomen epätavallinen helmikuinen loska hirveästi helliny. Ei siis oltu kerrottu Heikille mitään meijän saapumisesta ja koska lentomme saapui siinä vähän puolenyön jälkeen, ni jäätiin sitte riippumattoihin yöks siihen lentokentän kupeeseen. Siitä löydettiin pari tuuheaa palmua, joihin oli hyvä kiinnittää riipparit, jos ei oteta huomioon kookospähkinöitä, joita sateli tusinoittain alas siinä häärätessä. Hyvät yöunet naatiskeltiin ja hilipasimme aamulla sitten kylän pintaan haukkaamaan hieman desajuunoa eli aamiaista. Laitettiin sitten Obamalle viestiä, joko se ois ehtiny vakoilla siinä kaiken muun agentoimisen ohessa meille Heikin osotteen, mutta jouduttiin sitte lopulta turvautua Penan apuun. Osotetta odotellessa pelattiin tietenki biitsiä rannalla ja siellähän oli jos jonninmoista veikkosta ja kaikki Heikin paikallisia pelikavereita. Hyviä tyyppejä olivat ja kelpo pelimiehiä. Tosin ainoassa virallisessa maaottelussa Suomi vei ja Espanja vikisi aivan kuin Gijonilla viime vuosi sitten keväällä.Meikä laminoi useamman kerran ottelun aikana. 

Suunnattiin siitä sitte Heikin kämppää kohti, jonka sijainti oli lopulta meille selvinnyt. Löydettiin perille ilman kommelluksia ja soitettiin alaoven ovipuhelinta pienen jännityksen vällitessa. Alkuun ei kuulunut mitään, mutta lopulta kuului Heikin möreä örähdys ja tiesimme olevamme oikeassa kohteessa. Eikka mutisi jotain siveystarkastajasta epäselvällä espanjalla (tarkoitan andalusian murteella) ja Heikki avasi oven. Hiippailimme sisälle, mutta epävarmoina kerroksesta emme ehtineet heti oikealle ovelle ja Heikin epäilykset olivat heränneet Eliaksen äänen kuulemisesta, jolloin Marika ja Heikki ilmestyvät eteemme yllättäen. Voi mahoton sitä ihmettelyn määrää ja elämöintiä ja ilakointia, kun jälleennäkemisen riemua todistimme. Yllätys oli onnistunut ja sekös vasta oli mukavaa.

Edellisestä onkin kohta se viikko jo kulunut ja hauskaa on ollut. Yllätysvieraita on kohdeltu vähintäänkin erinomaisesti, ja palvelijamme Pedro(Elias) on uskollisesti herännyt aamuisin paistelemaan kananmunia ja leipomaan patonkeja meille unisemmille. Yösijana olemme saaneet pitää Heikin lattiaa, jota on pehmentänyt erilaiset ja eripaksuiset retkipatjat ja huovat. Hyvä siinä on ollut sikeitä vedellä, vaikkakin huone on aamuisin kuin kanalauman jäljiltä, johtuen vain ja ainoastaan Eliaksen makuupussista leviävistä höyhenistä (rehellisyyden nimissä vähintään yhtä paljon nousee omasta Anaristani). Muutenkin on ollut sangen rattoisaa touhuilua. Biitsiä on tullut pelattua sopivasti, hablattu espanjaa sekä tutustuttu kauniisiin tsekkiläisiin ja reippaisiin ranskalaisiin. Tarjoiltiinpa lohisopat Marikan kämppiksille, jota olivat tulleet nuuhkimaan välimeren tuoksuja Koreasta ja Japanista asti. Ennen ruokailua viritimme suomalaiseen tapaan tietysti ruokailuvirren, joka oli videon muodossa päätynyt sosiaaliseen mediaan asti. Ulkoilua on harrastettu muutenkin mukavasti. Alkuviikosta vuokrasimme huumaavan auton ja kävimme lähipitäjässä hieman huiputtamassa ja riipparoimassa. Mukavaa oli, vaikkakin yö oli niin tuulinen, että riippumatot olivat lähes jatkuvasti vaakasuorassa, jolloin nukkujilla oli vaarana pudota maahan, mikä taas ei ollut lainkaan turvallista, sillä alue jossa olimme, kuhisi ahneita villisikoja. Ainakin niin me päättelimme erilaisista papanoista, joita näimme kiivetessämme kukkulan huipulle. Tärkeimmät jääkiekkopelit on tullut tietenkin seurattua täältäkin käsin, vaikka kuten Heikki jo kertoi, teknologia ei ole ollut ihan kohdallaan, joskin se meikäläiselle sopii vallan mainiosti, sillä välillä tuntuu että puheen rekisteröiminen vie juurikin sen kuusi sekuntia pidempään kuin näköhavaintojen havainnointi. Tuhannet kiitokset vaan Heikille, joka on meitä isännöinyt ja sadat kiitokset Marikalle, joka myöskin on kestänyt meidän turinoita ja kuittailuita. Toivottavasti Marika saa pian naispuolisen ylivoiman vierailijoissa, jolloin on Heikin vuoro joutua kärsijän osaan. Hui kamaluutta, voin jo kuvitella sitä kaakatusta ja räpätystä, mitä Heikki joutuu kuuntelemaan. 

 

Von  Sivula syöttää

Illat kuluivat kaikista dulceinta dulcea etsiessä. Tässä ollaan jo lähellä.

Richard Lamm

Rötv.

Perinteistä suomalaista lohisoppaa. Ilmeistä päätellen oli hyvää.

Fiat 500 joka osoittautui luultua hintavammaksi..

Villisikoja pelätessä

"Hyvin" nukutun yön jälkeen

Calpe

Kuva-arvoitus: Kenen käsi hamuaa viskipaukkua??

Mantelikukkia??

Pojat somessa, vissiin koti-ikävä.

Saludos:

Lari, Elias, Marika ja Heikki