BlogiPuolenHommia: Voley playa

Por todos los perperos! Heikki-hombre ilmotti tovin aikaa sitten, että enää ei seleviä. Raukan edelliset vieraat olivat kaikonneet jo monta päivää sitten, ja sellaiseen hän ei vielä ollut tottunut. Parin päivän koulullakuljeskelun jälkeen hän lähetti hätähuudon koti-Suomeen. Keräsimme ripeästi kasaan uljaan hoivapartion: Suudelma-Sam, Kupletti-Kikka, Tussi-Tommi sekä Mastodontti-Mice. Lähdimme päästämään Heikkiä pinteestä.

Hessulla (joksi häntä leikkisästi kutsuimme), ei ilmeisesti ollut oikein tarttunut, joten otimme mukaan suuren isosilmäisen verkon, runsaasti lassonarua, pari kuistintolppaa (koska entiset olivat menneet) sekä roppakaupalla rohkaisevaa ja kannustavaa mieltä.

Saimme iloksemme kyhättyä varusteistamme kohtalaisen beach volley-kentän, joten aivan aluksi joukkuehengen kohottamiseksi läiskimme hieman palloa verkon yli. Aurinkoarmas kuullotteli hipiöitämme sorjasti, ja me pidimme siitä. Heikinkin mieli alkoi hieman virkistyä. Jo aivan ensimmäisenä iltana häämöttelivät kauniit är-ärrät voipuneilla varsillamme.

Viikon aikana Kupletti-Kikka osoitti pystyvyytensä seniilihtäviin senoriiittoihin niin, että jopa Suudelma-Sam joutui välillä oppipojaksi. Hämyisillä kujilla kurkkuaan kohti Kuulan Epilogia kohotellut, Lavarotaksi Lavarotan paikalle kurkottava karju herätti kuulijoissaan kovasti tunteita. Suudelma-Sam taas sepitteli iltojen iloksi tulkintojaan siitä, mistä hänen kuuluisa nimensä oli peräisin. Tämä taas saattoi kuulijakuntansa ajoittain jopa epäuskon valtaan. Tussi-Tommin tarinointi ei retken aikana herättänyt epäilyä siitä, että hänenkään liikanimessään olisi lainkaan liiottelua. Hän sivisti meitä kaikkia aina Vaalan historiasta parisuhteen saloihin miellyttävällä tavalla. Mastodontti-Mice sen sijaan ajatteli varmistaa sokeutumisensa polttamalla silmänsä. Itkeskelyksihän se sitten taas meni koko viikko.

Heikki-hombre (jota sivumennen sanoen ei erota enää paikallisista) jouhevalla murteellaan selvitti meidät tukalimmistakin paikoista. Vain Heikin ansiokkaalla avustuksella vältyimme esimerkiksi saamasta suklaajäätelöä mansikkaisen tilalta, mikä Kupletti-Kikan mansikanhimoiselle kielelle olisi ollut kohtalokasta.

Ei aikaakaan kun tuli jo torstai, ja kotiinlähdön aika. Ja mitä sotureillemme kuuluikaan: jok'ikinen mieli oli kirkas ja 3/5 särkynyttä olkapäätäkään ei saanut miehiä syömään voitansa. Kävi jopa niin, että temmellyksen tuoksinassa varusteiden alkuperäinen tarkoitus tyystin unohtui! Onneksi viikon aikana hoivapartiomme tehtävä tuli kuitenkin täytettyä: Heikin mieli tuli iloiseksi (hän itse kertoi).

Yksi sana tiivistäköön tämän upean retken: gracias (kieli hampaitten välissä, tietysti!)